Kävimme tänään Siipan kanssa kalakukkojen kaupungissa. Siipalla oli siellä palaveri, ja minä asensin itseni hyvissä ajoin pelkääjän paikalle kyytiin.

Oli valtavan ihanaa olla irti kotoa, seurata upeaa suomalaista kesämaisemaa vilisemässä ohi ja nauttia auringonpaisteesta jota sitäkin oli tänään tarjolla - joskin säästellen. Maisemia ja aurinkoa vielä ihanampaa oli kuitenkin se, että pääsi hetkeksi irti kotiympyröistä. Ikuista astianpesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, pyykkäämistä, imurointia, koiranpissatusta... Miinusta oli kyllä se, ettei Siipan pienen punaisen urheiluauton penkkien suunnittelija ollut oikein osannut asiaansa. Tappoi takapuoleni, nimittäin.

Mutta se että pääsee hetkeksi pois korvaa kyllä moninkertaisesti yhden kuolleen takaliston. Tikkuilevan pyrstön (ja raivotautia enteilevän ristiselän) ohi päivän kirkkaimmaksi tähdeksi nousee Oma Aika. Se, joka ei ole kenenkään muun kuin Siipan ja minun - ja jonka voi käyttää Siipan palaverin ajan vaikkapa shoppailuun. Ja jota ei osaa arvostaa ennenkuin tajuaa elävänsä oravanpyörässä jossa sitä ei ole.

Suunnitelmissa oli kruunata vielä ilta videokameran kanssa majavapurolla: talttahampaan taltioiminen nauhalle olisi yksi tavoitteistani tämän kesän aikana. Tuolla kuitenkin odottaa kamera jalustoineen lähtökuopissaan yhä, sillä majavat saivat tältä erää olla. Kotiin tulo nollasi hyvin tämän päivän aamuna saavutetut korkeat fiilikset.

Ensimmäinen takaisku oli se, että vaikka isoin Teineistä on viimeiset pari viikkoa puuhannut muuttoa poikaystävänsä luo, ei homma vain etene. Viikko sitten vasta muisti kysyä poikaystävältään, mitä mieltä tämä on asiasta. Pojan näytettyä vihreää valoa muutto jatkui, kenkä kerrallaan. Nyt oli saanut vaatteensa jo vietyä... mutta mikä muutto se sellainen on, että tullaan joka aamu tänne syömään, käymään suihkussa ja jättämään pyykkinsä pestäväksi? Siitä kun huomauttaa, niin saa vain veemäisen maineen. Nytkin vietin saapumistani seuraavan parituntisen siivoillen toisten jälkiä...

Kun isoin Teini taas vaelsi matkoihinsa ja olin saanut ruokittua perheen, tuli puhelinsoitto jossa ilmoitettiin nuorimman Teinin sitten pistäneen kavereineen sileäksi kokonaisen saaren - pienen, mutta saaren joka tapauksessa. Kauhulla ajattelen mitähän tästäkin seuraa... Puberteetin kourissa itseään toteuttava joukko näkyy näköjään kykenevän levittämään tuhoa ympärilleen, missä sitten liikkuukaan... Pari viimeistä viikkoa ovat viettäneet ajellen polkupyörillä ilman satulaa pitkin kyliä kuin jotkut Takahikiän Helvetin Enkelit, ja kun kyllästyivät satulatta ajeluun, päättivät kalareissullaan laittaa karttatiedot uuteen uskoon. Ensin oli saari ja sitten... hups... ei ollutkaan saarta. Siellä oli nyljetty lähes kaikki palavaksi kelpaava nuotioon ja tulisijan koosta päätellen paistettava kalansaalis on ollut vähintään sinivalas. Ja kun saaliin paistuessa on aika käynyt pitkäksi, niin onpa sitten menty naapurisaareen radiovarkaisiin; pitäähän sitä nyt musiikkia nuoren elämässä olla. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Nyt on poika peloteltu kasvatuslaitoksella ja ikuisella orjatyöllä korvauksien maksamiseksi sen verran hyväksi, että kumma on jos ei näe painajaisia. Tyttö toivon mukaan alkaa jatkossa pikkuhiljaa peseytyä, syödä ja pyykätä omassa huushollissaan. Niin ne lentää linnut pesästä; tyttö sulhasiin ja poika kasvatuslaitokseen. Keskimmäinen Teini oli tänään ollut kilttinä koiravahtina, mutta kokemuksesta tiedän että sieltäkin taittuu kyllä tempauksia joita huuli pyöreänä katsellaan.

Vielä kun osaisi ottaa itselleen (ja Siipalle) sitä yhteistä aikaa jatkossakin, niin saisi sen mustasilmäisen koivunjärsijän nauhallekin. Omaa Aikaa silläkin uhalla, että jonain kauniina päivänä parin tunnin poissaolon jälkeen ei ole huushollista jäljellä kuin savuavat rauniot ja käsiään levittelevä teiniarmeija toinen toistaan syyttelemässä.