Isäntä sitten päätti ottaa oikein kalsarikännit. Laittoi raappahousut jalkaan ja avasi lonkerotölkin. Hei
hänen heiluvilleen sitten vaan.

Minä olen ollut tämänkin päivän niin veto pois, että pelottaa. Mitä jos henkinen kuminauhani on
lopullisesti löystynyt ja minusta tulee tällainen lapamato loppuelämäkseni? Kylläpä veikkaisin
kuitenkin että verensokerit heittelee, kun ei aina muista itsestään huolta pitää, mutta saako se
loppuviimeksi näin paljon väsyttää? Ihmettelen vaan.

Kateeksi käy toisten energia. Olen pitänyt itseäni verbaalisena ihmisenä, mutta sekin ajatus romuttui
kun tapasin Kelan kerjuureissulla entisen naapurini. Herramunjee, se nainen puhui kymmenen sanaa
siinä missä minä ajattelin yhden. Kymmenen minuutin palaverista käsi Kelan kahvalla muistan kaksi
asiaa: "Terve! Sinuakin näkee!" ja "Heippa sitten, nähdään taas!" En mitään siitä väliltä, vaikka
naisen suu kävi valehtelematta koko ajan. Muutenkin sen ihmisen olemus menee sata lasissa ilman
mainoskatkoja, enkä voi kuin ihmetellä mistä hän energiansa lappaa. Aamuin illoin käy viiden kilo-
metrin lenkin kävellen, ja siinä välissä heiluu siivoten ja huushollia hoitaen kuin heikkopäinen. Jos
minuun verrataan niin enemmänkin kuin heikkopäinen: jos saan päivän aikana likaiset astiat ladattua
koneeseen, niin se on jo melkoinen saavutus. Miehensä kanssa ovat sitten ihan erilaisia: mies on
oikein perussuomalainen jurrikka, jonka ainoa liikuntamuoto taitaa olla vetelehtiminen olohuoneen
sohvalta autonrattiin ja siitä kilometrin päähän Nesteelle Veikkauksen pelejä pelaamaan.

Mitenkähän se Siippa osaisi arvostaa minua, jos yhtäkkiä saisin pajunkissasta jonkun piristys-
bakteerin ja alkaisin hoitaa tehokkaasti kotia? Hääräisin ja heiluisin minäkin kuin heikkopäinen,
joka paikka kiiltäisi ja hohtaisi puhtauttaan. Koiriin liimaisin siisteyden vuoksi joka ikisen karvan
pikaliimalla kiinni ja puhdistaisin vanupuikolla lattialistojen kulmat pari kertaa viikossa. Imuroisin
niin että pölypussikin pitäisi vaihtaa pari kertaa päivässä eikä missään näkyisi edes sormenjäljen
varjoa. Varmaan kiittäisi ja kumartaisi - tällä hetkellä kun kämppä on kuin ketunpesä ja laiskan
kotihengettären vuoksi kaikki ovat hilkulla hukkua paskaan.

Minä nyt en vaan ole mikään keittiöidemme pikku ihmekone. Minua kiinnostavat ihan muut
asiat: perunamuusin teon vaihtoehtona perehtyisin mikroprosessorien sielunelämään ja ruskean
kastikkeen teon sijaistoimintona katsoisin hyvän leffan. Jonkun vanhan suomalaisen, ehkä?

Tallilla taas mieli ja sielu lepäsi. Tamman kanssa halattiin (hevonen halaa laittamalla ison päänsä
syliin ja huokaisee oikein hevosenhuokauksen, ihan kuin kaikki maailman murheet olisivat sen
sä'än kannettavana, sen nimenomaisen johon ei meinannut aikoinaan edes satulaa löytää). Kyllä
se niin on, että jos minun jostakin olisi elämässäni luovuttava, ei se olisi ainakaan ensimmäiseksi
hevonen. Vaikken edes tässä kunnossa ratsastamaan pääse, niin silti.

Minut on varmaankin kasvatettu pikkuisen vinksalleen, kun asetan henkisen hyvinvoinnin koti-
hommien edelle. Siippa aina minua ripittää, ja ihan aiheestakin - mutta minä kun en vain jaksa
olla aina se joka häärii luuttuamassa toisten jätöksiä. Äärimmillään tilanne on ollut se, että jos
on maitolasi pöydälle kaatunut, ei sitä ole viitsitty pyyhkiä vaan otettu uusi maitolasillinen ja
jätetty lätäkkö toisten siivottavaksi. Siippa kyllä tekee kotihommia - siitä iso kiitos ja kirjava
papukaijamerkki - ja välillä tuntuu että se olen minä se perheen Wagner ja Siippa se ahkera
Viivi. Ja sitten on taas huono omatunto ja Siipan sanoen vituttaa. Olen kuitenkin antanut
itseni ymmärtää tässä elämän varrella, että ihminenkin pystyy oppimaan uutta niinkuin vanha
koira antamaan tassua. Jos minä opettelisin istumaan, antamaan tassua, kierimään ja vaikka
jopa laittamaan ruokaa, olisinko minä parempi ihminen? Olisinko silloin enää minä, vai olisinko
pelkkä Äiti/Vaimo?

En ole ylpeä puutteistani, en todellakaan. Tämänhetkisen asiaintilan huomioon ottaen alkaa
olla jo kiire opetella paremmaksi ihmiseksi, että kerkiää itsekin huomata muutoksen. Jos sitten
osaa muuttua - kun eukolla alkaa olla ikää neljäkymmentä ja meinaa nyt vasta opetella tiskaamaan
niin onko se sittenkin liian myöhäistä?

Mutta nollasta on hyvä alkaa kavuta ylöspäin, vai mitä?