Aim bäk.

Viikoksi allekirjoittanut vaikeni - mutta vain viikoksi.

Huomenna olen ollut tasan viikon verran rouvashenkilö. Jo kauan sitten erään etelä-Savolaisen kaupungin pizzeriassa esitettyyn kosintaan ja siihen vastattuun myöntyvään vastaukseen tuli nyt sitten sinetti muutaman minuutin pituisen vihkipuheen ja vasempaan nimettömääni pujotetun, viidellä kimaltavalla kivellä koristetun kultaisen renkaan muodossa. Maistraatin hetki oli uskomattoman lämmin ja läheinen. Minä sain Siipan virallisesti omakseni ja Siippa sai minut - on the rocks. Hääyömme vietimme hiljaisessa hotellihuoneessa vierekkäin televisiota katsellen ja chilinachoja syöden.

Mitään juhlia emme järjestäneet; sukulaisille, ystäville ja tuttaville kyllä ilmoitimme hyvissä ajoin tekstiviesteillä, eli viittä minuuttia ennen h-hetkeä. Kahvittelemme ja kakuttelemme sitten läheisten kesken kesällä jonakin kauniina kesäiltana, sillä kesä on meidän molempien aikaa - kesän kauneus, vehreys ja leppoisat kesäillat ovat sitä mitä me molemmat rakastamme.

Mikään muu sitten ei ollutkaan muuttunut. Kotiin palattuamme kaikki oli ennallaan; kodissa oli riehunut tornado ennen töihinlähtöään, ripotellut kahvinpurut pitkin pöytiä ja lattioita ja jättänyt puoliksi juotuja kahvikuppeja sinne tänne pitkin huushollia - ja matkalla loiskuneet kahvilätäköthän luonnollisesti luuttuaa joku muu kuin se joka ne sinne loiskutti. Lisäksi Varhaisteinin kaikki kaverit olivat päättäneet tulla kylään ja pleikkari kiljui punaisena. Kaikki katosivat kyllä kuka minnekin kuin pieru Saharaan meidän saavuttuamme paikalle.

Syvään huokaisten aloitimme siivouamisen, koska ketään muutakaan potentiaalista käskytettävää ei ollut paikalla. Paluu arkeen oli alkanut.