Oletteko koskaan heränneet klo 7 aamulla makuuhuoneen ikkunan alla pörräävään kaivuriin, jonka lisäksi koira kykkii sängyn vieressä ja piippaa ulos, ja jonka lisäksi selkäsi on niin tohjona ettei saa kylkeä käännettyä ja päätä takoo miljoona moukarimiestä siksi, koska niskasi on niin jumissa että pää jököttää hiukan vasemmalle viistoon ja luultavasti jää sinne pysyvästi?

Minä olen.

Ja voin kertoa niille, jotka eivät sitä auvoa ole kokeneet, että on ihan sama tunne jos huomaat yöllä jonkun katkaisseen joka ikisen luusi.

Minkä ihmeen takia ihan hauskan (ja alkoholittoman!) illan jälkeen pitää aamu olla suoraan anuksesta??

Eilen illalla meillä oli Siipan kanssa siis pitkästä aikaa vapaailta. Siippa taituroi pizzaa ja sen päälle katsoimme uusimman Halloweenin dvd:ltä. Kauhuelokuvien ystävinä ja armottomina elokuvafriikkeinä (varsinkin minä) molemmat huomasimme kuitenkin aukkoja kässärissä. Miten 10-vuotiaana vankilaan joutunut ja ulkomaailmasta eristäytynyt vesseli löytää 17 vuotta myöhemmin kotikonnuilleen Haddonfieldiin, satojen kilometrien päähän? (Ajoiko se rekkaa, vai?) Miten samainen - joskin nyt jo... krhm... jonkin verran isompi - vesseli sitten löytää teini-ikäisen sisarensa, joka viimenäkemän mukaan silloin 17 vuotta aikaisemmin oli sylivauva nimeltä Boo ja kertaalleen jo adoptoitukin? (Soittiko se salaa sosiaalityöntekijälle, vai?) Ja entä se että tyyppiä ammuttiin ainakin kuusi kertaa ylävartaloon ja vielä se hiippaili ympäriinsä tappamassa ihmisiä. (Oliko sillä luotiliivit?)

Ja sellainen huomio vielä... Ovatko kaikki teini-ikäiset noin mahdottomia käymään toistensa kimppuun ainoana ajatuksenaan päästä harjoittelemaan suvunjatkamista? (Huhhuh.... ei kerkiä auto liikahtaa metriä pidemmälle kotiportilta, niin sen jälkeen ainoa joka näkyy tuulilasista on teinitytön sääret.)

Jos viimeinen havainto pitää paikkansa, maailma on muuttunut sitten minun nuoruuteni ompeluseurojen... hehheh. Ei silloin ainakaan kaikkea tehty julkisesti, vaikka paljon ennätettiinkin.

No, onhan toisaalta elokuvantekijöillä nyt monta ideaa mistä tehdä jatko-osia: yksi elokuva kertoo siitä, kun Michael-poju laahusti rekkamiehen haalarit päällään 200 mailia Haddonfieldiin ja tappoi matkallaan kaikki. Toinen siitä, kun Michael-poju soitti sosiaalityöntekijälle ja kuuli sisarensa adoptoidun salaa jollekin tyypille, jonka jälkeen Michael-poju laahusti takaisin selliin odottamaan sitä että pääsee karkaamaan ja tappoi matkallaan kaikki. Ja kolmas tietenkin kertoo sitten siitä, miten Michael-poju laahusti ylös uima-altaan pohjalta psykiatrin luoteihin kaaduttuaan, meni nurkan taakse ja riisui luotiliivit ja tappoi matkallaan kaikki.

Veikkaan, että olin a) liian vanha, b) liian kriittinen ja c) liian paatunut edes säikähtääkseni kertaakaan. Ainut mitä mietin olivat nuo edellämainitut kysymykset.

Saadakseen kevyttä elokuvanautintoa ja kokemuksia, jotka eivät vaadi sen kummempaa ajattelutyötä eivätkä asennettakaan, ovat sitten joko Turhapurot tai Kaurismäen veljesten elokuvat. Turhapurot ovat suoraan sanottuna niin epäjohdonmukaisia ettei niistä saa mitään tolkkua, ja Kaurismäen jutuissa ei puhuta mitään, hämmennetään vain kahvia lusikka kupin reunaan kilisten ja poltetaan ketjussa tupakkaa synkeissä huoneissa, joista tulee mieleen 60-luvun halvat hotellit.

No, se siitä.

Tänään pitäisi asentaa tukka vänkyrälle ja ahtautua jakkupukuun. Kummityttö pitää valmistujaisjuhlat ja sinne on pakko mennä kukkapuskan kanssa visiitille, kakkua syömään ja kahvia juomaan. Ylioppilasjuhliakin olisi huomenissa, mutta ne ovat toisella puolella Suomea enkä nyt ole oikein siinä kunnossa että heittäisin Nilvo Niin keulaa sinnepäin, määränpäänä paikka A satojen kilometrien päässä. Emme elä elokuvaa, jossa sankari(tar) suhahtaa satoja maileja ihan parissa minuutissa eikä kampauksessa karvakaan värähdä. Saa tällä kertaa Kusti polkea kortin perille ja Olen Muistanut- sädekehä pääni päällä loistaen uskallan katsoa sukua silmiin jatkossakin.

Tämän päivän - sen lisäksi että istuin koneelle jo aamutuimaan - käytän kesästä nauttimiseen. Vähän olen aina ollut sellainen kesäkissa. En voi luonnolleni mitään. Olen kuin Karvinen, lasagne on lempiruokaani, maanantaita vihaan ja aina kun rusketun, olemme muutenkin kuin kaksi marjaa.

Kippis kesälle!