Yhteistuumin saimme Siipan kanssa patistettua Teinit koirien kanssa lenkille. Saavat sekä koirat että
jälkikasvu tarvitsemaansa liikuntaa ja raikasta ilmaa, ja me hetken hengähdystauon. Kotona alkoi
olla hyvin kaoottista; Varhaisteini kävi ylikierroksilla kuin viritetty bemari ja kiusasi Keskimmäistä
tämän fritsusta ja uudesta poikaystävästä. Vanhin teineistä oli hiljaa ja puolta tuntia myöhemmin
selvisi syy: Vanhimmainen ei edes ymmärtänyt mistä oli kysymys.

Syy tälle kaaokselle on se, että digiboksi sanoi yhteistyösopimuksensa irti eilen ja töllötin on pysynyt
pimeänä siitä pitäen. Mielessäni mietin että onhan boksilla takuu, mutta mieli madaltui kun en sitten
löytänytkään takuukuittia mistään. Piti ihan kirota kuin Siippa ikään, kun punkasin hyllyjä ja kaappeja
lipuskaa etsien. Turhaan. Joten edelleen on töllötin mykkänä.

Varhaisteini on lojunut koko illan sohvalla naristen, ettei ole tekemistä. Aina siihen saakka, kun löysi
itsensä viihdyttämisen isosiskojen kiusaamisesta. Mitenkähän tuo olisi tullut toimeen ennenaikaan,
kun ei ollut väritelevisiota ja pariakymmentä kanavaa? Olisi varmaan riutunut tylsyydestä. Hymyn-
kare suupielessä muistelen myös erästä vanhaa naapurin mummoa, joka aina kampasi hiuksensa
ja vaihtoi puhtaan villatakin, ennenkuin asettui television ääreen. Mummon pirtaan ei kerta kaikkiaan
mahtunut se, että vaikka hän näki television sisälle, ei sieltä voinut nähdä mummoa.

Ei ollut minunkaan lapsuusaikanani hienouksia. Ei ollut pleikkareita, tietokoneita tai taivas-
kanavia. Oli vain mustavalkoinen televisio, Hitchcockin pätkät lauantai-iltaisin ja lastenohjelma
nimeltä Noppa. Sitten kun Mukki-Ukki (äidin isä, joka asui parinkymmenen kilometrin päässä)
osti väri-Saloran, niin kilpaa halusimme ukin luo yökylään. Varjopuolena vain oli että ukin luona
sitten hiihdettiin; ukki oli veteraaniluokissa hyvinkin aktiivinen kilpahiihtäjä, ja jos halusi ukin 
vauhdissa pysyä, oli osattava sivakoida. Illat sitten tuijotin autuaasti väritelevisiota, enkä antanut
ukin kommenttien sotkea nautintoani. Miesten juoksukilpailut olivat "mulukunmoikajaiset" ja
elokuvien suutelukohtauksille ukki tuhahteli tyyliin "ja taas jäivät suustaan kiinni". Harmi vain että
olin päivän hiihtosessioista niin väsy, etten paljon värillisen liikkuvan kuvan hienouksista jaksanut
nauttia ennenkuin vajosin autuaaseen uneen.

Joskus, kun pää on aivan tyhjä (jota se yleensä on) mietin, että olisiko tämä maailma erilainen
ilman mediaa? Olisivatko sanomalehdet ja painettu sana arvossa arvaamattomassa? Itse en
kyllä televisiota katso montakaan kertaa viikossa. Eipä taida olla oikein sellaista sarjaakaan,
mitä jaksaisin loppuun saakka seurata. Ainoa mihin televisiovastaanotinta tarvitsen on DVD-
elokuvien katsominen. Tietokoneella en jaksa sitä pikkuista ruutua katsoa tihrustaa, vaikka
myyjä kehuikin näyttöä myydessään että on tämä loistava elokuvienkin katsomiseen. Minun
suhteeni televisioon ei siis ole kovinkaan intohimoinen, tuskin sitä edes seurusteluksikaan
voisi sanoa. 

Mutta tuo jälkikasvu. Se on täysin television lumoissa. Tytöt katsovat MTV:ltä uusimmat
musiikkikuviot. Varhaisteiniä kiinnostaa Discovery ja öisin kun luulee ettei kukaan tiedä,
vähäpukeiset naiset. Siippa katsoo vielä vähemmän televisiota kuin minä, joten
lapset ovat vallanneet ohjelmatarjonnan.

Yleisen sovun säilyttämiseksi on sitten kai hankittava se uusi digiboksi. Tuleepahan ainakin
kaapit siivottua, kun etsin kuitin kätköistäni.