Kevään innottamana päätin uudistaa garderobini. Koska en jaksanut lähteä ravaamaan monessa
liikkeessä (kuulun siihen epänaiselliseen ihmistyyppiin joka suorastaan inhoaa shoppailua - pelkkä
sanakin saa jo ahtaan paikan kammon aikaan) suunnistin paikkakunnan toivoakseni monipuolisim-
paan putiikkiin.

Mietin käsi ovenkahvalla pitkään ja kävin henkistä meenkövaienkömee-väittelyä, kunnes lopulta
päätin että tehtävähän se on ja saapastelin rempseästi sisälle.

Ensimmäinen huomioni vaatetankoja kaivellessani oli, että naistenvaatteet on tehty ehkä toisen
käsivarteni kokoisille ihmisille. Koko L näytti samalta kuin esikouluikäisen mekko toisella puolella
liikettä. Isojen tyttöjen tangoille en uskaltautunut; kerran olen sen erheen tehnyt ja niihin housuihin
olisi mahtunut koko suku. Juhlimaan syntymäpäiviä, nimittäin.

Sitten se sattui silmiini. Ihanan oranssi paita. Minulla on hyllyssä vino pino mustia housuja ja minulle
riittää kun ihmistä luullaan kerran paikkakunnan naispapiksi jos käytän niiden kanssa valkoista
paitaa, joten ajattelin että saisinpahan kerrankin piristystä muuten niin pingviininomaiseen värimaail-
maani.

Livahdin paidan kanssa sovituskoppiin, kuoriuduin mukavasta villapaidastani ja sujahdin perhosen-
keveään silkkisekoitteeseen. Ensimmäinen huomio oli että huhhuijaa, onpas mammassa lääniä -
on yhtä paljon kuin Kiinan viljelysalueita alakoulun kartassa putiikin vihreää verhoa vasten. Toinen
toteamus oli että näytin plussapisteeltä. Puuttui vain tuntosarvet ja kypärälakki.

Olin kuin nolojen tilanteiden mies, kun tuhahdellen kiskoin vanuttuneen villapaidan päälleni ja
marssin takaisin kollaamaan tankoja. Oli punaista, oli sinistä. Oli pastellia. Oli hametta joka juuri
ja juuri peitti vesirajan, ja housua jonka vyötärö jäi sen alle. Sovitukseen olisi tarvinnut vaseliini-
purkin ja rutkasti hyvää tuuria. Kumpaakaan minulla ei ollut, joten annoin olla.

Entäs takki? Kai minä sellaisenkin tarvitsisin. Hintalaput huimasivat, mutta pidin naamani perus-
lukemilla. Huomasin nimittäin myyjän virittelevän punaista kiiltonahka-avokastaan kulkemaan
suuntaani, ja saalistajan katse mustalla rajatuissa silmissään tämä lähti heti suunnan otettuaan
tulemaan kohti. Oli tulossa tai ei, minähän en tonnia tuulitakintapaiseen upottaisi.

Myyjän opastukella päästelin mukakiinnostuneita "ahaa"-äännähdyksiä ilman aikomustakaan
ostaa mitään. Koko hemmetin ostosretkestä oli mennä maku. Nappasin jotain ja livistin kassan
kautta ulos.

Ulkona huokaisin syvään ja kävelin lenkkarit pikkupakkasessa rapisten Nilvolle.

Mitä ostosretkestäni sitten jäi käteen? Kahdenkympin alushousut ja havainto, että oranssi
leventää. Vai peilissäkö oli vika?