Aamulla olin eilisestä käännytyksestäni viisastuneena jo kahdeksan aikaan kännykän kahvassa kiinni ja kuumaa linjaa terveyskeskuksen suuntaan avaamassa. Tulinpa sitten todenneeksi, että tämän kylän arvauskeskukseen on vaikeampaa päästä kuin umpihumalassa pitäjän ainoaan baariin 200-kiloisten portsareiden ohi.

Yön aikana nimittäi tilanne kääntyi siihen, että korvatulehdukseni on saanut tähtitieteelliset ulottuvuudet: oikealta puolelta ei kärsi hiuksia kammata, oikea silmä on muurautunut lähes umpeen ja poskikin jo sen näköinen kuin tallehtisin siellä tennispalloa. Korvakäytävä on niin turvonnut umpeen, etten saa sinne mahtumaan pumpulipuikkoa. Kokeilin nimittäin. Ja sanomattakin on selvää, että kuulo on pelistä pois.

Yritys päästä lääkäriin on minulla ainakin kova. Yrittämiseni vain ei saa vastakaikua. Nimittäin; puhelimeen vastannut sairaanhoitaja sanoi sen jälkeen, kun oli vaivalloisesti vaivani mongertanut (puhuminen on kieltämättä suhteellisen heikkoa epämuotoisella naamalla ja helvetillisellä kivulla) että minun täytyy varata päivystävälle lääkärille aika, sillä minulla saattaa olla korvassani tulehdus. No, niinhän se saattaa ehkä jopa mahdollisesti olla, ja otinpa sitten toisen numeron.

Siellä sitten vastasikin puhelimeen topakka täti, joka - ensin tiukattuaan olenko paikkakuntalainen - ilmoitti että ehei sinne noin vain lääkärille pääse, koska ensin pitää sairaanhoitajan arvioida tilanne. Korvassanihan voi olla vaikka vaikkua, joka ei lääkärinhoitoa tarvitse. No hei haloo ja helvetti soikoon: silloin sitä vaikkua kyllä on monta kiloa jos se saa tämän aikaan! Täti ei kuitenkaan antanut periksi, ja alistuin kohtalooni. Eli siis arvauskeskuksessa viettämääni tulevaan perjantaipäivään. Tuleepahan ainakin luettua naistenlehtiä ja ehkä saan virikkeen hankkia Marimekkomuki ja tuoksukynttilä.

Siispä sai taas poikkitieteellinen selvitystyöni jälleen lisäfaktaa. Miksi arvauskeskus on juuri arvauskeskus? No just siksi.

Tulee mieleen ajat kaksi vuotta sitten, kun sairastuin niin pahaan korvatulehdukseen että koko pää oli mädäntyä ja tipahtaa pois. Nimittäin vietin viikon Bulgarian Sunny Beachin hiekkarannoilla lojuen ja sukeltelin tietekin Mustanmeren kuohuissa. Kotimatkalla alkoi korvasärky joka ei ottanut loppuakseen ja menin lääkäriin. Lääkäri onki korvasta ulos kohtalaisen määrän Sunny Beachin hiekkaa ja merilevää, ja määräsi ärhäkkään bakteeritulehdukseen antibioottikuurin. Oireet pahenivat, ja sain lopulta jo kartiolisäkkeen tulehduksen, joka on tosi kivulias ja inhottava sairastettava. Kun oireet olivat pahimmillaan ja anoin arvauskeskuksen apua, tämä samainen topakka täti joka tänää minut vaikkudiagnosoi, sanoi ettei aikuisella ole akuuttia lääkärinhoidon tarvetta, vaan pitää ottaa kipulääkettä ja katsoa mitä tapahtuu.

Se mikä tapahtui, olikin sitten jo sairaalahoito ja sain vielä sättimiset koska en ollut ottanut heti lääkäriin yhteyttä.

Tuo topakka täti kuulee tänään patoutumieni tilityksen, ihan varmasti. Ikää matroonalla lienee sen verran, että luultavasti oli aikoinaan jo Vapahtajamme käärinliinoja viikkaamassa, mutta jollain kohtalon oikulla onnistunut välttämään eläkejärjestelmän mukanaan tuoman hoitohenkilökunnan luonnollisen poistuman. Tuo nainen oikeasti on asettanut itsensä vähintään ylilääkärin asemaan ja puuskuttaa kuin Ukkopekka pitkin arvauskeskuksen käytäviä  katsomassa potilaita.

Tulen kyllä palaamaan aiheeseen vielä tässä blogissa, kunhan olen sen verran kipuni kanssa sinut että järki jaksaa juosta.

Mitäs tästä aamusta opin? Ainakin sen, että sinun pitää olla lasketteluhaalariin sonnustautunut turisti, niin pääset hoidattamaan vaivojasi paikkaan, jonka ylläpitoon ja pääsylippuun sinunkin veromarkoistasi menee iso osa. Ja toiseksi jos toppahaalarissa on joku kallis merkki, saat viiden tähden kohtalon. Katkennut kynsikin edellyttää ambulanssikyytiin - jos et siis ole täältäpäin.

Ja jos olet vain tavallinen paikkakuntalainen ja perkeleen kipeä, joutaa sairaanhoitaja ehkä mahdollisesti sinua vilkaisemaan. Ja jos ei sairaanhoitajakaan millään ennätä, niin tuo siivoojaa saattaa kyllä sitten vilkaista kunhan on ensin mopannut tämän paikkakuntalaisen pohjasakan kengissään tuomat lätäköt odotustilan lattialta. Vieraspaikkakuntalaisten jälkiä ei tarvitse edes mopata, niille kun levitetään punainen matto jo parkkipaikalta lähtien.

Voi helevetti ja kaikki sen kaverit. Nyt lähtee allekirjoittanut purkamaan patoutumia ja hoidattamaan siinä sivussa vaivojaan. Vaikka lieneekö noita ollenkaan; jos vaikka on vain luulotauti?