Olemme siis kaukanapoissa ja reissun päällä. Kivikylässä, maamme pääkaupungissa, joka huomenna sekoaa Etyjistä ja lauantaina pressanbileistä. Ikkunasta ei ihan meri näy, mutta tuuli tuntuu. Naapurissa ohjaaja Saarela lapioi lunta myrskyn jälkeen parkkikiekolla ja tunnettu symppismuusikko asioi samassa Alepassa. Johan tässä tuntee itsensäkin julkkikseksi, tottavie.

Siippa on katsonut televisiota täällä enemmän kuin varmaan koko elämänsä aikana aiemmin, ja minusta on tullut kolohiiri - ei huvittaisi poistua edes alakerran kauppaan. Öisin meitä viihdyttää yläkerran naapuri, jolla on harva se yö kinkerit aamuun saakka ja niinä öinä milloin ei ole, pompottelee huonekaluja kuin kumipalloja ja karjuu kaiken olevan päin v**ua. Metelöivät naapurit taitavat olla meillä karman laki.

Päivät vietämme sairaalassa, jonka seinien sisällä vaihtelee välillä epätoivo, välillä ilon aiheetkin. Illan kohokohta on kotiin tuotu ja sängyssä syöty pizza - ei romanttisessa mielessä, vaan siksi että tämä asunto on ilmeisesti suunniteltu menninkäisille. Täällä ei ole tilaa, ei ruokapöytää. Kääntyäkään ei voi pyyhkäisemättä peffallaan televisionpäällystä tyhjäksi ja suihkussa käydessä pitää seisoa pytynkannella. Käsienpesualtaassakin mahtuu pesemään sormen kerrallaan ja vannon, että pyykinpesukone on kuljetettu tänne iltalaukussa - rumpukin on niin pieni, että meikäläisen farkut kokoa norsu näkevät märkiä päiväunia pesukoneeseen mahtumisesta. Jotain suurta ja mahtavaa täällä kumminkin on: pölynimurin ääni. Huomatkaa, etten tahdikkaasti maininnut sen imutehosta mitään.

Se miksi täällä olemme... Esiteini on leikattu kaksi viikkoa sitten. Kuukausi täällä ollaan oltu ja nyt koittaa kotiinlähtö - onneksi. Viemisinä kotiin meillä on lapsi, jonka onnen tähdet eivät olleet leikkauksessa kohdallaan. Iloinen ja aktiivinen 13-vuotias on nyt pyörätuolipotilas. Aivoista on otettu sairas osa pois, mutta hinta joka siitä piti maksaa on sekin kallis. Jonain päivänä ehkä mahdollisesti kävely vielä onnistuu, mutta ennalleen tulee tuskin koskaan.

Raskasta, pirun raskasta tämä on. On tulossa erilainen joulu kuin mitä koskaan olisimme voineet kuvitella.

Palaan asiaan tuota tuonnempana. Heti kun saan sen verran energiaa kerättyä, että jaksan kirjoitella muutakin kuin omaa surkeuttani.

Siihen asti.