Kaivoin vanhoja kotivideoita pölykerrosten alta ja ajattelin aikani kuluksi editoida ne, laittaa hienoja
tekstejä ja tehosteita ja polttaa dvd-levylle. Pääasiassa nuo vanhat videot olivat ammoisina aikoina
kuvattuja koiranpentu- ja ihmisenpentuvideoita, jotka näyttäisivät paljon mielenkiintoisemmilta vaikka
tv:stä katsottuna kun kaikki viiden minuutin lattiankuvaus- ja muut epätäydelliset sessiot olisi leikelty
pois ja tarina etenisi suunnilleen loogisesti - saksanpaimenkoiran palloleikeistä ei olisi suoraa hyppyä
kymmenen minuutin teinikuvaan, jossa ainoat repliikit (toistettuna x100) ovat "mitä sä teet?" ja ainoa
havaittava liike on kynsien pureskelu. Uskoo sen vähemmälläkin.

Suuret suunnitelmani tappoi Vista. Editointiohjelmani ei toistanut ääntä, ei sitten millään. En ole ollut
kertaakaan videoasioissa tällä koneella, joten oletin että ohjelma toimii. Kissan viikset, ei toiminut.
Vietin tovin netissä ja noyrryin kuukkelin neuvoon: hae parinkympin päivitys netistä niin äänet on
taas mukana. Tein hammasta kiristellen työtä käskettyä, sain äänet - mutta sitten alkoikin harmaiden
hiusten kasvatus. En sitten niin millään enää muistanut, miten videosta otetaan klippejä irti ja yhdistel-
lään toisiin videopätkiin. En kertakaikkiaan millään. En.

Vietin pari piinaavaa tuntia yritys-erehdys- taktiikalla. Napsutin hiirtä, hinasin tiedostoja, importoin
ja etsin saksin kuvia. Sain teinille vahingossa jonkun efektin kautta sarvet päähän ja koiranpennulle
vilkkuvan idealampun. Välillä video karjui kuin viimeistä päivää, välillä kuului parkaisu siellä ja
toinen täällä. Kun luulin löytäneeni punaisen langan, koko ruutu musteni. No olen minä tämän joskus
osannut, joten eikun uudelleen riihen ääreen. Ja sama peli jatkui. 

Lopulta kirosin (tapojeni mukaisesti enkä suinkaan niitä vastaan) ja paloin halusta tempaista koko
myllyn seinään, ja kietaista firewire-kaapelin Pilikeitsin pillin ympäri. Siellä siitä olisi enemmän 
hyötyä. Marssin keittiöön polttamaan nakkikastiksetta pohjaan, ja sekin oli ilmiselvästi Vistan syy.

Muutenkaan tämä päivä ei ole sutjakkaalla sujumisellaan loistanut. Aamulla heräsin kiukkuisena
kuin ampiainen huonosti nukutun yön jälkeen, tiuskin ja äyskin ja kävin tallilla sydäntäni purkamassa
karvaooppeleille. Ne olivat kyllä jo pihalla suu täynnä kuivaa heinää. Siellä minä luennoin niille aidan
reunalla viis välittämättä ruokarauhasta. Sielukkailla silmillään katsoa muljauttelivat minua aina välillä
eikä tarvinnut olla kummoinenkaan elukkatohtori ymmärtääkseen kavioeläinten kieltä. Ilmiselvästi
sanoivat että hullu se on, ei se näyttele.

Kotiin päästyäni huomasin että Varhaisteini oli vihan vimmassa möykäröidessään hajottanut pölyn-
imurista suulakkeen. Etsin kiukusta pihisten vanhan imurin suulaketta hätävaraksi, ja lopulta piti
turvautua soittamaan isoimmalle teinille - hän se painostuksen edessä muutama viikko sitten siivosi
ja epäilin imurinsuulakkeen olevan paikassa nimeltä jemma. Lopulta se monen tunnin etsimisen
jälkeen löytyi; se majaili vaatehuoneen ylähyllyllä muovikassissa jossa oli paripuolia sukkia. Yhä
vieläkin mietin millä logiikalla teini yleensäkin toimii.

Ja siipallakin on vuosisadan kankkunen. Sitä se tietää lusthinpito Luostholla; aamusella ollaan
hiljaa kuin entisen majavan haamu. Eipä ole pojalla hymykuoppakaan vilahtanut, paitsi silloin
kun kerroin siskoni miehen (sen sarjakihlaajan) säästäneen sormuskuluissa siskon kanssa
kihloihin mennessään; ei raaskinut ostaa uutta sormusta vaan hiotutti rinkulasta entisen mors-
maikun nimen pois ja laitatti uuden tilalle. Mutta jospa se hymykin sieltä ennen puoltayötä löytyy.
Ei kyllä yhtään käy kateeksi, kun on senverran itsekin entisessä elämässään ja hurjassa nuoruu-
dessaan toilaillut että on päässyt krapula yllättämään. Pahin taisi olla, kun heräsin uppo-oudossa
kaupungissa puhelinkopista hirveässä kunnossa ja piti katsoa puhelinluettelosta mikä maa mikä
valuutta - ja mikä paikkakunta.

Mutta kun on vastoinkäymisten huipulla niin alastulohan on pelkkää alamäkeä. Siitä sitten vaan
hurjia laskuja jos vain persaus kestää. Eihän nämä meikäläisen tämän illan ongelmat ole yhtään
mitään sotiin ja nälänhätään verrattuna, mutta Mount Everestiltä ne pienestä ihmisestä tuntuvat.

Toinen päivä saattaa ehkä mahdollisesti olla tätä päivää parempi - ehkäpä saan yön aikana
ahaa-elämyksen ja muistan miten klippejä leikellään.