Kyllä on koko aamun ollut olo kuin pienellä lapsella! Vuosiin en ole jaksanut yhtään ainutta aprillipilaa
viritellä - elämä kun on ollut yhtä aprillia jo itsessään - ja nyt olen sitten viettänyt koko aamun etsien
pahojakin pahempia aprillipiloja. Netistä löysin tosi hienoja juttuja millä vedätin Siippaa ja Systeriä,
teineille Ht-netistä löydetty makaronipila (voi jösses sitä kiljumista, en ole vielä käynyt katsomassa
onko läjä taas pytynreunalla...) Hah!

Jokaisessa meissä asuu siis pieni lapsi, se on nyt todistettu. Jos ei muu huvita, niin keittiön nurkassa
saa itsekseen hihitellä ja näytellä viatonta silmät teevadin kokoisena ja käsiään levitellen. Toisaalta,
sittenpä saa toivoa ettei joudu itse vedätetyksi kun päivää on vielä pitkälti jäljellä... Niin. Tuotapa
en tullut ajatelleeksikaan...

Pienenä, jotain alle viiden vanhana, uskottelin itselleni olevani oikeasti kaukaisen maan prinsessa.
Iltapäivällä olin jo siitä aivan varma, vaikka itselleni sen aprillipilana aloitin. Vaadin itselleni viimeisen
päälle kuninkaallista kohtelua, istuin pikkurilli pystyssä nojatuolissa ja passuutin itseäni. Iltapäivällä
mummu hermostui ja äsähti että jos ei temppuilu lopu niin Koivuniemen herra tulee kylään!

Koivuniemen herra oli oven ylälistan päällä, notkea koivuvitsa jonka oli määrä vedellä ripaskaa
pyllypoloisellani jos en tottele kerrasta. Ikinä en muista Koivunimenen herraa tarvitun kuin kaksi
kertaa: toisella kerralla piirtelimme serkkutytön kanssa tussilla tapetit täyteen kun vertailimme
kumpi asuu isommassa talossa (lopulta ne talot taisivat olla jo luonnollisessa koossa) ja toisella
kerralla paskoimme pihasaunassa vesisaaviin systerin kanssa. Siihen aikaan vesi oli käsin kannettava
järvestä koska kaivo oli mennyt kuivaksi, eikä isä hirveästi kiitellyt tempauksestamme. Rangaistus
oli tapetin sotkemisesta kaksi vitsanläpsäytystä, saaviin paskomisesta kolme. Eihän se kipeää
tehnyt, taisi olla itsetunto johon se sattui kovempaa, mutta niinpä vain muistan vieläkin sen 35
vuoden takaa. Mummu olisi vaatinut ankarampaa rangaistusta varsinkin jälkimmäisestä; "No jo
perkele pittää tuommoset penikat naulata korvista navetan seinnään!"

Mutta sitä vieläkin ihmettelen, miksi se läjä kellui siellä vesisaavissa vaikka systeri sitä sormella
yritti tökkiä upoksiin...?