Sitä kaipaan. Tai itse asiassa aikaa Siipan kanssa.

Joskus olisi niin mukava jutella, jutella ja jutella ilman lähes satavarmaa tietoa siitä, että kohta joku
tulee keskeyttämään. Kolmella teinillä on kolminkertaiset vaatimukset.

Ainoa aika mikä meillä on käytettävissämme, on yö. Aamuyön tunnit ovat niitä jolloin meillä keskus-
tellaan, puhutaan mieltä painavista asioista tai sitten tehdään jotain muuta. Harvemmin nukutaan.
Meidän arkemme etenee aivan lasten ehdoilla, täysin. Itselle ei jää aikaa, ei itsestä eikä parisuhteesta
huolehtimiseen. On paha olla.

Jokin aika sitten vain otimme ja lähdimme. Lastasimme jääkaapin ja pakastimen täyteen ruokaa
ja nostimme kytkintä. Ajoimme 200 kilometrin päähän isoon kaupunkiin, varasimme hotellihuoneen
ja olimme sillä reissullamme neljä vuorokautta. Neljä autuasta vuorokautta vain toinen toisillemme.
Aluksi oli tarkoitus olla vain kolme, mutta kun olimme pakkaamassa ja valmiita lähtöön, istuimme
vierekkäin sängyn reunalla toisiimme katsoen. Muuta ei tarvittu. Siippa sanoi: "Soita sinä hevosen-hoitajille, minä käyn varaamassa meille vielä vuorokauden."

Kummallakaan ei ollut kiirettä kotiin ja kaaokseen. Tuomiohan meille siitä tuli; eräältä taholta tuli
kommenttia että olimme jättäneet lapset heitteille (12-, 14- ja 17- vuotiaat?) ja lastensuojeluviran-
omaisiin tullaan asian tiimoilta olemaan yhteydessä. Teinit kiristelivät hampaitaan ja halusivat
tietää, milloin HEILLE tulee lomaa. Mutta yhtä kaikki; kotona olivat pärjänneet, ja kotiuduttuamme
kustansimme heidät pizzeriaan syömään.

Vaikka se oli vain vaatimattomat neljä vuorokautta, se tuntui joltakin kahden viikon mittaiselta
paratiisilomalta. Kännykkä ei soinut kertaakaan, ei teinien riitoja ja erimielisyyksiä, ei kaveri-
porukoita ja mekastusta. Vain me, Siippa ja minä. Kaksi aikuista.

Nyt on taas tunne, että pois on päästävä. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle, kaikki ahdistaa. Koko
ajan on tunne että istuu tulisilla hiilillä, koko ajan on räjähdysvaara. Ei enää pinna meinaa venyä
kaikkia marinoita, valituksia ja vaatimuksia kuuntelemaan. Se taas johtaa siihen, että Siipankin
kanssa tulee sanasodittua - vaikka oikeasti meillä ei juuri riitoja ole. Kun ihan vakavasti miettii,
niin ainoat riidat mitä meillä koskaan ovat olleet, ovat johtuneet juuri teineistä. Ja teinithän eivät
välitä; niin kauan kuin kaikki menee heidän kaavojensa mukaan, on aivan sama mitä aikuiset
ajattelevat ja tuntevat. Aikuiset ovat vain heitä varten.

Kellot tehkää meille aikaa nyt...