Siideristä puolet odottaa pahaa päivää jääkaapissa, joten en ole krapulassa. Paha päivä lienee se, että
tölkkiparka muutaman viikon väljähtymissession jälkeen löytää tiensä keittiön pesualtaaseen tyhjentä-
misen jälkeen tyhien siideritölkkien taivaaseen K-Marketin tölkinpalautusautomaatin kautta. Siellä se
kokee viimeisen korvinkuultavan rusahduksen, päästää viimeisen sihahduksen ja sen litistyneet
maalliset rippeet aloittavat seuraavan viikon maanantaina matkansa yhdessä tuhansien muiden entisten
tölkkien kanssa sinisen kuorma-auton lavalla kohti viimeistä pysäkkiä, ennenkuin se syntyy taas
aikojen päästä uudelleen ja kiiltävine kylkineen pullistelee kaupan siiderihyllyn reunalla huutaen:
"Ota minut!"

Aamulla herättyäni olohuoneen lattia oli taas paskan vallassa. Siivosin ne ja käytin koirat ulkona. Ta-
kaisin tultuani otin puhelun systerille ja kysyin hautapaikkaa niiden mökiltä. On aika päästää Isosta
Äijästä irti. Selkä on kipeä, lonkat ovat kipeät ja kaikki asiat tulevat siihen missä se milloinkin makaa.
Jos rakastaa, on pystyttävä myös päästämään irti. Kun kevät tulee ja routa sulaa, Isolla Äijällä on
hautapaikka valmiina. Eläinlääkäri saa nukuttaa pojan kärsinmykset pois. Yksitoista vuotta se oli
minulla, ja yhteentoista vuoteen mahtuu paljon. Jäähän minulle muistot ja tieto siitä ettei Äijällä ole
enää kipuja eikä paha olla. Mutta jo ajatus sattuu niin helvetin lujaa.

Voisipa tehdä itsellensä saman. Aamuyöllä aloin joka ikisen liikahduksen jälkeen herätä kipuun.
Aamulla pääsin ylös sängystä hammasta purren. Selkä on niin saatanallisen kipeä. Koiria käyttä-
mään ei löytynyt vapaaehtoisia, joten vein ne ulos. Kusetuspaikalla sattui niin lujaa, että tuli oksen-
nus, kun Luppakorva vetäisi hihnaa takavasemmalle. Takaisin tullessa isompi teini tuli yhtä aikaa
töistä ja otti osan taluttaakseen. Kysyi, että miksi sinä noin kävelet - oli kauempaa katsonut että
hoipertelen kännissä. Olisikin kännissä, ei tuntuisi varmaan näin kipeältä. Tuntui että se sadan metrin
matka kotiovelle oli ylivoimainen tehdä. Nyt istun tässä ja odotan että kipulääke alkaa vaikuttaa,
ja lähden sitten keittiötä siivoamaan. Jospa minä sen jaksaisin, ja siinähän se kumarrellessa ja
astianpesukonetta tyhjentäessä ja pöytiä pyyhkiessä parantuu...

Varhaisteinillekin pitäisi synttärikakku tehdä. Kolmetoista vuotta ihmisen elämässä on jo melkoinen
saavutus. Jotenkin säälittää, kun poika odotti että edes isänsä muistaisi syntymäpäivän, mutta ihan
turha toive. Varoittelinkin turhia luottamasta, ettei korkealta putoa - isänsä on nimittäin pojan
kolmestatoista syntymäpäivästä muistanut nolla. Isäpuoli muisti - kylläkin korvatulpilla, mutta sai
poika sitten salaa muutakin. Fakta on, että Siippa on ollut pojalle enemmän isä kuin mitä oma
isänsä koskaan. Ulkopuolinen voisi luulla, että nuo kaksi nylkisivät toisensa jos kaksin jäisivät,
mutta kun tarkemmin katsoo niin tajuaa jutun juonen. Siippa sanoo virnistäen v**us**tana, ja
poika virnistää takaisin että haista ite.

Kai tämä päivä on elettävä siinä missä muutkin. Välillä vain tämä elämisen lahja tuntuu liian ras-
kaalta kantaa.