Heräsin tänä aamuna pirteänä kuin iso peipponen. Kaikessa rauhassa nautiskelin aamupalaa, lätkin meikit naamaani ja olin jo hyvissä ajoin valmiina lähtöön. Minulla oli haastattelu klo 8.30 tehtävänä, enkä halunnut myöhästyä. Loppusilauksena laitoin hiukan valkoista myskiä - se on edelleenkin lempihajuveteni.

Koska käytettävissäni oli pihalla seisova iso sininen, kapusin sen ohjauspyörän taakse ja väänsin virta-avainta. Eipä kuulunut V8:n mylvähdystä, ei edes naksahdusta. Selvä, Rometto oli siis vielä unessa. Tyynen rauhallisesti kaivoin kännykän esille, ilmoitin myöhästyväni ja laitoin auton akun latautumaan. Siinä ennätin sitten tehdä kaikenlaista pikkupuuhaa odotellessani.

Ikuisuudelta tuntuvan odottelun jälkeen mennä kaahotin kaasupolkimella seisoen virkavaltaa ja tieliikenneasetuksia uhmaten määräpaikkaan. Peruutin tyylikkäästi parkkipaikalla ruutuun (olisipa Siippa NYT ollut näkemässä, hänen mielestään kun naisilla on aivan surkea avaruuden hahmottaminen) ja auton ovea avatessani jäi ovenkahva käteen. Mikäpä siinä. Tarkistin, ettei kukaan ollut näköpiirissä ja rymysin matkustajan puolelta ulos. Berberinliepeet suorana ylitin kadun kolmella loikalla (melkoinen temppu korkokengissä) ja syvään huokaisten koputin ovelle.

Huoneessa odotti kolme minuakin enemmän keski-ikäistä, totistakin totisempaa naista. Ilman hymynhäivää toivoteltiin hyvät huomenet, käärittiin kuvaannollisesti hihat ja hoidettiin haastattelu pakettiin. Tunnelma oli kuin teloitushuoneessa; kolme silmäparia seurasi hetkenkään herpaantumatta jokaista liikahdustani, ja minä tottavie tunsin sen. Eipä kyllä ollut nauru herkässä minullakaan.

Juuri kun olin lähdössä, yksi naisista kysyi ilmeenkään värähtämättä: "Mitä hajuvettä käytät?"

Hiukan hämmästyen ilmoitin käyttäväni valkoista myskiä. Sen jälkeen naiset alkoivat kilvan julistaa yhteen ääneen, kuinka ihanan tuoksuista se onkaan. Mistä sitä saa? Onko kallista?

Nielaisin kitkerän kommentin (sitä saa myskihärän perseestä ja maksaa maltaita) ja kerroin liikkeen, mistä sitä olin jo kauan kantanut pullokaupalla. Valehtelin, etten muistanut hintaa. Tarkemmin ajatellen, en edes muistanut, joten en sitten valehdellutkaan.

Minulla alkoi olla kiire kauppaan. Liukenin vähin äänin ristikuulustelusta, ja syöksyin autolle. Kyllähän autoon aina pääsi, mutta miten sieltä pois - kahva kun lojui viattoman näköisenä lattialla, jonne sen olin viskannut. Ryömin taas matkustajan puoleisesta ovesta ulos täpötäydellä parkkipaikalla, ja otin naamalleni sen ilmeen joka kertoi kaikille minun tekevän aina juuri noin - menevän kuskin ovesta sisälle ja tulevan matkustajan puolelta ulos. 

Kaupan ulkoportailla vasta huomasin jättäneeni aamulla rahakukkaron kotiin. Eipä voisi enää päivä kauniimmin loistaa! Jos jotakin positiivista pitäisi tilanteesta repiä, se olisi että huomasin kukkaron puuttumisen ennen kauppaan menoa, enkä vasta kassalla.

Siinä mielessäni sadattelin ja silmäilin kauppaan valuvaa väenpaljoutta. Oliko kaikkien kuntalaisten aivan pakko ängetä sinne juuri nyt? Nyt pitäisi vielä käydä pankissakin!

"Ai kun ihanan tuoksuista hajuvettä!"

Käännähdin ympäri. Vieressäni seisoi mummo rollaattorinsa kanssa herttaisesti hymyillen. Pakotin naamalleni rangaistusvankihymyn ja vastasin kuuliaisesti minulle esitettyihin kysymyksiin. Kyllä, valkoista myskiä on. Ei, ei ole hirveän kallista. Kyllä, ihan Suomesta voi ostaa, sieltä ja sieltä.

Pankkiin kävellessäni mietin, olinko mahdollisesti roiskutellut myskiäni pahemman kerran. Olinko hajuhaitta? En kyllä omasta mielestäni laittanut kuin sen tavallisen pari pisaraa. Vaivihkaa nuuskin itseäni ennen pankkia. Ei, eihän sitä oma nenä tunne. 

Pankissa kerjäsin roposeni virkailijalta, jonka lakalla tärkätty kampaus olisi kestänyt tsunamin karvankaan siirtymättä. Hallitsin itseni täydellisesti siinäkin tilanteessa, kun virkailija sanoi maireasti hymyillen: "Ihanalle tuoksuu tuo sinun hajuvetesi." Niinpä niin. Tässä olisi peräkylien 50+ poikamiehille pikku vinkki: loraus valkoista myskiä sen tavallisen Mennen-litran sijasta niin johan alkoi flaksi käymään lavatansseissa.

Kotimatkalla Siippa soitti kivikyliltä. Ei pääse vielä kotiin tämän illan lennolla, menee ainakin perjantaihin ellei pidempäänkin. Valitteli, että vettäkin tulee kuin aisaa. Kysyin, että tuoksuuko valkoiselle myskille. Ei ymmärtänyt siippa siinä mitään vitsiä; vastakommentissaan tiedusteli kuivasti, että miten on aamullisen lääkkeen oton laita. Pitänee joskus valaista, että vihitty vaimonsa ei suinkaan vedä puoleensa salkeita uroita, vaan mieluumminkin lähinnä äitini ikäisiä naisihmisiä. Kuin kukka mehiläisiä.

Kotona huomasin, että olin unohtanut ostaa kahvia.

Mutta haisinpahan ainakin hyvälle.