... olisi paljon rahaa, ottaisin lomaa ja pakenisin jonnekin kaukomaille, täysihoitohotelliin makoilemaan queen size- sängyssä, katselemaan taivaskanavia ja sulkemaan korvansa kaikelta arkiselta. Siipan ottaisin tietysti mukaan.

... olisi vähän vähemmän rahaa, ottaisin vähän vähemmän lomaa ja saattaisin tyytyä hotelliviikonloppuun Kalakukkokaupungissa, makoillen normikokoisella sängyllä, katsellen hotellin omia digikanavia ja kuuntelemaan silloin tällöin kotoa puhelimitse saapuvia valituskirjelmiä. Siipan ottaisin tietysti mukaan.

... olisi tilanne, että minulla ylipäänsä olisi rahaa vaikka Kabanossipakettiin, niin lähtisin rumalla soutuveneellä läheiseen saareen makkaranpaistoon, makoilisin aurinkoisella kalliolla pilvien kulkua taivaalla katsellen ja unohtaen puhelimen autuaasti kassin pohjalle. Siipan ottaisin tietysti mukaan.

Joskus joku ystäväni sanoi elävänsä köyhyysloukussa. Silloin - työssäkäyvänä tavan kansalaisena - naureskelin mokomalle termille ja ajattelin mielessäni ettei nykyajan yhteiskunnassa yksinkertaisesti voi olla "köyhyysloukkua". Nyt sen tiedän miten tosissaan ystäväni oli, kun itse olen varsinaisen valuuttakuopan pohjalla.

Kun on tottunut pari tonnia isompiin tuloihin kuussa ja menotkin ovat sen mukaiset, on ollut pakko luopua jostakin. Pakon edessä; Kohtalo on sormellaan päätynyt osoittamaan meitä ja ottanut meidät vakiopelinappulakseen. Jos rahaa tulee, se myös menee. Vapaa-aikaan meillä ei pysty sijoittamaan killinkiäkään. Kaikista menoista on jouduttu luopumaan; seuraavana luopumisvuorossa on leipä.

Elämä on yksi iso JOS. Jos sitä, jos tätä, jos tuota. Jos olisi positiivinen ihminen, niin sanoisi KUN. Ainakin opettelisi termin. Ehkä tämä elämä onkin yhtä konditionaalia.

Mutta putkeni päässä on valoa. Pitkä se tunneli on, mutta valo pilkottaa.

Jos pilkottaa, enkä nähnyt harhoja. Jospa tämä syöksykierre johtaa joskus vakavaraisempiin päiviin.

Ja Siipan otan silloinkin mukaan.