Entinen työkaveri soitti ykskaks yllättäen. Pääasiallinen asia oli se, että seuraajani oli kävellyt hänen
ylitseen. Tuohtumuksella ei ollut mitään rajaa ja konjakkikin oli kielenkantoja kirvoittanut.

Kerrottakoon tässä näin heti alkuun, että entisen työkaverini ylittäminen ei ole niitä maailman
helpoimpia hommia. Täti on joka suuntaan puolitoista: puolitoista metriä pitkä ja saman levyinen sekä
vaaka pomppaa puolentoista sadan kohdalle. Luultavasti se jää siihen, koska viisari ei enempää
kierry, joten pois turha marmatus - paino on hallinnassa. Se ei siitä nouse, ainakaan tuolla tietyllä
vaa'alla mitaten. Työkaverin nimi on Maire ja on semmoinen  matriarkka ettei paremmasta väliä.

Joka tapauksessa seuraajani (joka saappaisiini hyppäsi reilu vuosi sitten) oli mennyt ja tehnyt
sopimuksia Mairelle ilmoittamatta. Eli toisin sanoen; tehnyt työtään josta hän palkkansakin saa. Tuon sopimuksen vuoksi hän tulee saamaan oman nimensä lehteen. Maire ei siis ole mikään seriffi
siinä talossa, mutta käyttäytyy kuin olisi. Nyt hän sitten katsoi asiakseen vuodattaa tuntojaan minulle,
joka aikoinani kolme vuotta taistelin asemastani siinä byroossa. Pystyin tavallaan sympatiseeraamaan
molempia, sekä entistä työkaveria että tätä seuraajaani, sillä voin sieluni silmin kuvitella millainen
"keskustelu" asiasta on käyty. Toisaalta yritin olla neutraali molempia kohtaan, sillä vanha totuushan
on että paska haisee kun sitä tongitaan.

Tämän entisen työkaverin rooli on istua työpöytänsä takana ja jaella toisille tehtäviä kuin mehiläis-
kuningatar. Minullakin meni työpäivät monta kertaa siihen, että paikkasin tämän Mairen poissaoloja,
krapulapäiviä ja vaikka sun mitä. Pahimmillaan kuskasin jopa Mairen äitiä ja sukulaisia lääkäriin ja
kauppaan, sen miestä töihin ja poikaa kouluun. Kaikki työajalla. Jos illalla oli kokous, ja Mairen
olisi pitänyt valmistella siihen paperit, Maire ilmoitti aamulla että tämän päivän ohjelmassa oli sitten
kokouspaperien tekoa. Minä siis tein paperit, jotka Maire sitten esitteli ominaan. Mitenkäs minun
omat työni? Illalla lähdin kotiin mapin ja muistitikun kanssa, tein kotona omat työni (joiden
työpaikalla tekemisestä sain palkan) tai jos oli sellaisia töitä mitä en voinut kotiin siirtää, istuin vielä
iltakymmeneltä työpaikallani. Tätä jatkui sen neljä vuotta minkä olin töissä talossa. Maire juoksutti
minua kuin henkilökohtaista sihteeriään. Kerran jopa soitti minulle, kun oli toisella puolella Suomea
koulutuksessa, että minun pitää tulla heti työpaikalle koska hän ei saa tulostettua jotain fakin
pdf-tiedostoja... Olisi pitänyt jättää kurssi kesken ja syöksyä tulostamaan Mairelle muutama pdf.
Varmaan sitten lähdinkin...

Ja kaikki siksi koska olin niin VITUN KILTTI.

Miksi sitten suostuin kaikkeen tuohon? Yhden kerran sanoin ei, ja sen muistan vieläkin. Maire oli
tullut autollaan töihin ja jättänyt autonsa mittaripaikalle kadun reunaan. Aika alkoi loppumaan ja
Maire huuteli minua viemään euron mittariin. Olin tekemässä talousarviota ja laskin hiki päässä
rivejä. Vastasin ihan ystävällisesti että anteeksi vain, en nyt ehdi. Maire karjui, että hän saa sakot
jos en vie. Sanoin uudelleen että en ihan oikeasti nyt halua tätä kesken lopettaa, koska ajatukset
ovat nyt orientoituneet tähän. Maire kaatoi itselleen lisää kahvia ja aloitti sen saatanallisen vittuilun.
Lopulta minä kävin viemässä sen euron mittariin ja viimeistelin talousarvion kotona. 

Sen jälkeen, yleisen työrauhan säilyttämiseksi alistuin kohtalooni. Olin piika, psykologi, auton-
kuljettaja ja terapeutti. Kannoin perjantaisin viinakaupasta selkä vääränä Baileys'ta ja Apteekkarin
konjakkia. Mairella oli miesystävä, josta aviomies ei luonnollisestikaan tiennyt. Minä olin itseoppinut
alibinikkari. Maire oli luonani alibien mukaan niin monet yöt, että järkevä aviomies olisi jo epäillyt
meillä olevan lesbosuhteen. Kaikissa tilaisuuksissa ylimpänä komeili Mairen nimi, ja kaikki luulivat
että Maire oli todellakin saanut ne aikaan. Todellisuudessa Mairen työaika meni kahvinjuontiin,
meikkaamiseen ja toisten pomottamiseen. Ynnä puhelimessa istumiseen; Mairen työpuhelimen
laskut hipoivat tuhatta euroa kuussa. Niistä ehkä satasen edestä oli työpuheluita.

Maire saattoi soittaa kolmelta yöllä - ja usein soittikin. Kerran oli pyllähtänyt lumipenkkaan jostain
baarista tullessaan eikä humalaltaan ja valtavalta elopainoltaan päässyt ylös. Siellä se oli maannut
töppöset taivasta kohti sen tuhannen kännissä ja yrittänyt soittaa minulle. Aamulla krapuloissaan
syytti, että olisin joutunut tilille kuolemantuottamuksesta jos ei joku toinen humalikko olisi häntä
sieltä löytänyt ja tuonut kotiin. Eli minun olisi pitänyt ajaa kello kolme aamulla yli 40 km nostamaan
häntä lumipenkasta ylös... Joopa joo. Yleensä jos puhelin soi illalla yhdeksän jälkeen ja soittaja
oli Maire, tiesi että soittaa lähipubista ja puhuu puolentoista tunnin monologin siitä miten kaikki
hänen ystävänsä ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Joskus en vastannut, ja siitä kyllä kuulin - ja
kauan. Mairea ei ohitettu.

Mitä tästä kaikesta sitten seurasi? Burnout, vuoden saikku ja saikun lopuksi irtisanoin itseni. Ei
harmita, ei ollenkaan. En ole niin tittelinkipeä että tekisin ihan mitä vain sen vuoksi että käyntikortissa
lukisi joku fakin toimialajohtaja. Koko sen hemmetin saikun ajan kuljin viikottain terapiassa ja
yritin kerätä elämäni palasia kasaan. Nyt seuraajani on kuunnellut Mairea vuoden verran ja 
"kävellyt Mairen yli" - Maire ei päässyt radio-ohjelmaan eikä lehtien palstoille. Voin yhä kuvitella
millainen ilmapiiri työpaikalla mahtaa olla...

Näitä Maireja on työpaikoilla monta, ja tuon pyörityksen jälkeen vasta ymmärrän, mitä tarkoittaa
työpaikkakiusaaminen. Olisinhan voinut valittaa pääkallonpaikalle, mutta mitä se olisi hyödyttänyt?
Kumpaakaan meistä ei olisi toisiin tehtäviin voinut siirtää. Maire tietää mistä tietokoneeseen tulee
virta - ja siinä kaikki. Kuitenkin hän suvereenisti esittelee graafiset kaaviot ja powerpointit ominaan,
kertoo miten hän on sen ja sen laittanut Excel-taulukkoon... koska aina on joku, jota Maire saa
juoksuttaa. Seuraajaani ei ole onnistunut valjastamaan tarkoituksiinsa, mutta uusi osa-aikainen
toimistosihteeri kuuluu olevan vielä illat pitkät työpaikalla ja kantavan töitä kotiin... Onneksi olkoon
vaan. Työpaikalla tehtävä työhän on Mairen mukaan työtä, ja se mitä teet kotona - siitä ei makseta
koska työajalla pitää ennättää työt tehdä. Niin ennättääkin - omansa. Mutta kahden ihmisen töitä
ei... Tähän faktaan itse törmäsin kun erehdyin laskuttamaan ylitöistä.

Joten jos on joku Mairen yli kävellyt, niin on melkoisen urakan vääntänyt ja kantaa seurauksia
pitkään. Sisua siinä tarvitaan. Mutta joka tapauksessa; kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.