Äitini on nuuka ihminen. On, todellakin. Kaikki käytetään niin moneen kertaan, että lopulta kulumisaste on vaiheessa "läpinäkyvä". Lehtiharavan varsi korjataan ilmastointiteipillä, ja kun korjattu kohta pettää, niin laitetaan lisää ilmastointiteippiä. Kumisaappaiden paikkaamisessa ilmastointiteippi on myöskin pistämätön.

Satuin tänään kaupunkiin äitini kanssa, ja siellä virallisten asioiden hoitamisten jälkeen äitini halusi sisustusliikkeeseen katselemaan rullaverhoja. Koska äiti ei suostu ajamaan kaupungissa, ja koska minä en suostu istumaan kyydissä niissä villeissä kaistanvaihdoissa kun äitini on puikoissa, työnjako oli se että minä ajoin autoa kuskin paikalta (siis äidin autoa, jossa kaksi ihmistä mahtuu juuri ja juuri hengittämään, niin pieni se on) ja äiti ajoi vierestä. Lopulta monenmoisen väännön ja melkein ilmitappelun jälkeen päädyimme sisustusliikkeen pihaan.

Sitten se alkoi. Silloin kun jossakin lukee ALE se on äidilleni kuin syömäänkutsu. Kaikkea pitää katsoa, kommentoida ja tökkiä sormella. Tällä tavalla matelimme liikkeen halki; pyyhkeet, taulut, koriste-esineet, lukemattomat hyllyrivit... ja lopulta rullaverhot. Niistä ei sitten mikään miellyttänyt: mikä oli liian tumma, mikä liian vaalea, mikä taas kukikas ja yksi oli kuulemma liikaa rullaverhon näköinen. Vaihdoin painoa jalalta toiselle (sitä kun minulla on mistä siirrellä), huokailin ja odotin... Lopulta äiti löysi mieleisensä, ja kassaa kohti kulkiessaan huomasi jonkun supertilpehöörihyllyn. Siellä ei paljon muuta ollutkaan jäljellä kuin kynttilöitä (joita äidillä sivumennen sanoen on joka paikka notkollaan) ja mukeja. Ja millaisia mukeja! Mukin kyljessä poseerasi aina joku elukka, ja kun mukia liikautti se äänsi kuin eläin. Leijona ärjyi, possu sanoi oink-oink ja apina kiljui. Ja äiti meni ja menetti sydämensä mustavalkoiselle mukille, jossa Mansikki huusi "ammuu..."

Kassajonossa äiti ihasteli ostostaan kuin pieni lapsi, hihitteli itsekseen mukiaan kallistellen ja uskollisesti se parkaisi kerta toisensa jälkeen "ammuu..." Rullaverhot olivat ihan se toissijainen ostos, muki oli se ykkönen. Numero uno. Eikä nuuka äitini katsonut varmasti kertaakaan mukin hintaa...

Mutta siinä tarjonta kohtasi ostajan. Kuka olisi mukia jossain Taiwanissa tehdessään ajatellut, että muki ammuu jossain mökin mummon kirjahyllyssä luultavasti lastenlasten ilona... Niin oli lehmällä mairea ilme ja kaikki.