Siskoni kanssa tänään sitten marssimme maaperälle, jota hallinnoi exä. Ilmoitin ensin puhelimella aikeistamme, ja kun kuulostelin rivien välistä ettei exä ole paikalla yksin, teroitimme sotakirveemme kaiken varalta takataskuun ja lähdimme hakemaan venettä.

Ensin piti käydä ostamassa airot, tietenkin. Vanhat airot kun kokivat surullisen lopun exän otsaluuhun joskus 90-luvun loppupuolella, oli jo aikakin lopettaa naapureilta lainaaminen ja hankkia uudet.

Veneparka kyyhötti kaislikossa täydessä vesilastissa. Eipä ollut vuodet paattia hellin käsin koetelleet, varsinkin kun joku huolimaton ja vastuuton tyyppi mallia exä oli sen ottanut (luvatta) käyttöön ja jättänyt miten sattuu. Muristen lapoimme systerin kanssa vettä venheestä ja kuuntelimme puolella korvalla exän suoltamia solvauksia. Ulkopuolinen voisi kuvitella sitä "keskustelua" kuunnellessaan, että tyyppi potee koprolaliaa, mutta asiaan paremmin perehtynyt kyllä tietää että kysymys on vain luonteen pirullisuudesta ja exälle hyvinkin tavanomaisesta käytöksestä. Säksätystä jatkui aina siihen saakka, kun ilmoitin ystävällisesti hymyillen uuden airon kyllä kestävän otsaan kolistamisen ihan varmasti paremmin kuin vanhan. Siinä vaiheessa äijä tajusi viimein sulkea kolmesanaisen arkkunsa ja pitää suun soukemmalla.

Eipä ollut exä oppinut elämänsä aikana vielä sitäkään, että verbaalisessa sodassa kanssani hän ei ole muuta kuin häviäjä. Luuseri. Usein myös fyysisessä. Liekö vielä tuoreessa muistissa ollut viimeisin kohtaamisemme, missä hän ensin herjattuaan ja minut suututettuaan tajusi, ettei lähistöllä ollutkaan mitään kättä pidempää millä tehostaa sanojaan, jolloin joutui sitten nolosti pakenemaan mahanalus jalkoja täynnä ja lepikko ryskyen minun yltyvää raivoani... ?

Tuuli puski urakalla vastaan, kun systerin kanssa lähdimme soutamaan. Kummallakin oli ensin visio, jossa valkoiselle purrellemme käy kuin Titanicille ikään, mutta niin se vain paatti kellui vakaasti veden pinnalla, ihan niinkuin ennenkin. Systeri kiskoi airoja papu pullollaan ja minä lapoin viimeisiä vesiä pohjalta kuin mikäkin. Mutta niin vain saatiin vene turvaan, mummon rantaan toiselle puolelle niemeä.

Illalla on sitten isompi urakka, jossa varsinainen papu sitten punnitaan. Paatti pitäisi soudella parin kilometrin päähän vetten yli, ja siinä hommassa saa kyllä Siippa olla mukana. Iltatuuli tyyntyy pian ja järvi muuttuu kuin lasipinnaksi. Mikäs on ihanampaa kuin iltainen soutelu? Niinhän ne vanhoissa Suomi-filmeissäkin ennen oikein romantiikkaa tursuten istuivat veneessä keskellä vettä ja lausuivat toisilleen yltiöromanttisia asioita. Miksi en minäkin voisi istua kainosti perätuhdolla ja Siipalle kuiskailla huulet väristen syvimpiä tuntojani samalla kuin katsoisin kieli pitkällä miehisten lihasten työskentelyä...?

Tämän illan ohjelmassa on sitten tosi-kunto-treeniä, mutta onpahan jälleen yksi etappi elämässä saavutettu.